Kerttu, rakas hevoseni jonka olen tuntenut pitempään kuin mieheni, omistanut kauemmin kuin edes haaveillut omasta puutarhasta ja jonka hyvinvoinnista huolehtiminen kuuluu päivittäisiin rutiineihini on sairastunut. Se on sairastunut ihmisen välinpitämättömyyden vuoksi ja kuohuttaa nyt tunteitani varmaankin kaikkien näiden kymmenen vuoden edestä jotka olen sen saanut tuntea.
11.4 tiistaina oltiin siskoni kanssa samaan aikaan tekemässä aamutallia, mainittakoon että olemme vuokranneet tuosta naapurista tallitilat tarhoineen, kun Kerttua pihalle viedessäni huomasin sen ontuvan. Ei muuta kuin hevonen takaisin talliin ja jalka ylös sillä usein voimakkaan äkillisen ontuman syy löytyy kavion pohjasta esim. ison kiven muodossa. No, ei ollut kivi vastassa vaan naula. Siinä kohtaa sydän alkoi tykyttää jo hieman kovempaa. Muistin että Kertun jäykkäkouristusrokotus oli mennyt umpeen joten soittoa kunnaneläinlääkärille. Saatuani naulan poistettua kaviosta jonne se oli tunkeutunut n. 5cm:n matkalta totesi langan päässä roikkuva lääkäri että parasta olisi lähteä kuvaamaan kinttu Hyvinkään hevossairaalaan. Tiistain iltavuoro jäi unholaan kun pakattiin poniini koppiin ja lähdettiin tutustumaan paikalliseen eläinlääkäriasemaan.
Röntgenkuvien perusteella naula ei ollut vahingoittanut kavioluuta tai jalan alimpia niveliä mutta varmaksi ei osattu sanoa jännetuppien yms. puolesta. Hevonen sai lukemattoman määrän erilaisia piikkejä ympäri kehoaan, minä kassillisen lääkkeitä viikon hoitoihin sekä ison laskun maksettavaksi jonka erittelystä kävi kyllä ilmi että mitään ei oltu jätetty tutkimatta. Viiden tunnin klinikkareissun päätteeksi alkoi vihdoin kotimatka odotukset korkealla vaikka tohtori muistutti että on vielä mahdollista että tulehdus lähteekin kipuamaan jalkaa ylöspäin tai että naula on sittenkin saanut aikaan vahinkoa jalassa. Sillä hetkellä olin kuitenkin vakuuttunut että kyllä me tästä selvitään. Nyt pari päivää myöhemmin olen huolesta hengästynyt, väsynyt ja itkuinen. Kerttu inhoaa kun joudun lääkitsemään sitä, se kipeämpi kuin koskaan ja aamulla lämpöä oli enemmän kuin eilen ja pelkään ettei me ollakaan vielä voiton puolella.
Omenapuut puutarhassamme saivat tänään kokea tunnemyrskyni. Niitä on pitänyt leikata kun oksat hankaavat toisiaan ja ne näyttävät enemmän risukasoilta kuin omenapuilta. Piti leikata vaan ihan vähän eikä kerralla liikaa. Taisin leikata liikaa, oksatkin revin turhan vauhdilla alas niin että ne repivät paikalleen jääviä oksia. Saha oli terävä ja oli nautinnollista purkaa turhautumistaan fyysisesti. Toivottavasti omenapuut kestävät sen. Toivottavasti Kerttu kestää tämän ja pääsee ensi kesänä nauttimaan omenoita omalla pihallaan missä kukaan ei ole jättänyt nauloja sen tarhaan.
Teksti kirjoitettu 15.4.2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti